Kävelymeditaatio

Sananen kävelymeditaatiosta

Olen viime aikoina erityisen mieltynyt kävelymeditaatioon ja ajattelin jakaa siitä muutaman ajatuksen. Ehkä joku muukin löytää siitä itselleen keinon rauhoittua, tyyntyä ja asettua.

Kävelymeditaation harjoittaminen auttaa sisäisen tyyneyden ja rauhan ylläpidossa ja palauttamisessa. Se on siis kävellessä tapahtuvaa meditaatiota. Kävelymeditaatiossa kiinnitetään huomiota hengitykseen ja askeliin. Se on tietoisen läsnäolon ja hyväksymisen harjoittelemista.  

Minulle luonto merkitsee tavattoman paljon ja luonnossa kävely jo sinällään on omanlaistaan meditaatiota. Kun mukaan ottaa vielä hengityksen ja askelien laskemisen, kokemus on todella vahva läsnäolon tunne. 

Thich Nhat Hanh on kirjoittanut pienen oppaan kävelymeditaatioon, joka on kooltaan pieni, mutta merkitykseltään täynnä painavaa asiaa. Lainaan häneltä muutamia otteita suoraan kirjan sivuilta: 

”Kävellessäsi harjoita tietoista hengittämistä laskemalla askelia. Huomioi jokainen hengitys ja kuinka monta askelta otat hengittäessäsi sisään ja hengittäessäsi ulos. Jos otat kolme askelta sisäänhengityksen aikana, sano hiljaa – yksi, kaksi, kolme tai – sisään, sisään, sisään, yksi sana joka askeleella. Jos ulos hengittäessäsi otat kolme askelta sano – ulos, ulos, ulos joka askeleella. 

Älä yritä kontrolloida hengitystäsi. Anna keuhkoillesi niin paljon aikaa ja ilmaa kuin ne tarvitsevat. Yksinkertaisesti huomioi, kuinka monta askelta otat keuhkojesi täyttyessä ja kuinka monta niiden tyhjentyessä, ole tietoinen sekä hengityksestäsi että askeleistasi. Laskeminen yhdistää ne. 

Älä unohda harjoittaa hymyä. Puolihymysi tuo tyyneyttä ja iloa askeliisi ja hengitykseesi ja auttaa sinua säilyttämään tarkkaavaisuutesi. Kun olet harjoittanut puoli tuntia tai tunnin, huomaat, että hengityksesi, askeleesi, laskemisesi ja puolihymysi sekoittuvat yhteen ihmeelliseksi tietoisen läsnäolon tasapainoksi.”

Aluksi minusta tuntui aika hölmöltä hymyillä yksin kävellessäni ja höpistä askeleita puoliääneen. Sain kuitenkin hiljalleen huomata, että hymy jäi huulilleni kävelymeditaation jo päätettyäni ja tietynlainen rauha jäi minuun asumaan pidemmäksikin aikaa. On myös hämmästyttävää, kuinka hymyileminen, vaikka kuinka väkinäiseltä se aluksi tuntuisikin, lisää hyvän olon tunnetta ja aitoa onnellisuutta. Kurjana päivänäkin täytyy vain kääntää suupielet ylöspäin, vaikka puoliväkisin. 

Harjoittelemisen olisi hyvä olla säännöllistä, mutta se on helppo toteuttaa, kun keskittyy askeliinsa ja hengitykseensä aivan normaaleissa arkipäivän siirtymissä ja kävelymatkojen aikana. Itse teen kävelymeditaatioharjoitustani usein kävellessäni esim. kotoa ruokakauppaan tai odotellessani lastani futisharjoituksista. Joka kerta ei ole tarpeen päästä luonnon keskelle meditoimaan, vaan arkiset ympäristöt toimivat vallan hyvin. Kodin, työpaikan, kaupan ja lasten harrastuspaikkojen välillähän me ainakin useimmat keski-ikäiset vietämme aikamme. Siellä missä arkemme, siellä harjoituksemme. 😃