Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Varjo meissä

Kuva
"Kykymme nähdä jotakin varjon toiminnasta itsessämme terävöittää paradoksaalisesti kykyämme tunnistaa, milloin ympärillämme olevat ihmiset toimivat varjon ohjaamina. Jos emme pysty näkemään huijaria itsessämme tai varasta tai kiusaajaa, kuinka pystyisimme tunnistamaan muiden ihmisten vastaavan käyttäytymisen? Jos meillä ei ole aavistustakaan tällaisen kapasiteetin olomassaolosta itsessämme, on todennäköisestä että joudumme petetyiksi naiiviutemme tähden."  James Hollis on amerikkalainen psykoanalyytikko, jolla on mielestäni oivallinen ote ihmisen pimeään puoleen, ns. varjoon tai varjominään. Edellä oleva tekstinpätkä on Hollisin kirjasta Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa. Hollis ei päästä lukijaansa helpolla; teksti ei ole helpointa mahdollista luettavaa filosofisen otteensa vuoksi, ja kieli on paikoin myös melko kiemuraista. Jos näiden lukemista haastavien seikkojen ylitse pääsee, Hollis on timanttinen löytö itsetutkiskelun tiellä ja erityisesti oman pimeä

Riippuvuudesta rakkauteen

Kuva
Alkoholisti jatkaa juomistaan, vaikka tietää sen lopulta tuhoavan hänet. Himoliikkuja lähtee viikon seitsemännelle lenkilleen, vaikka on varsin tietoinen lepopäivän tarpeellisuudesta. Työnarkomaanin päivä päättyy vasta yhdeltätoista illalla siitäkin huolimatta, että ääni hänen päässään kertoo hänen työntekonsa määrän olevan aivan liiallista. Läheisriippuvainen ei pysty keskittymään mihinkään ennenkuin hänen puolisonsa on tullut kotiin reissustaan, vaikka järjellä pystyykin ajattelemaan, että kaikki on ihan hyvin, eikä hänellä ole mitään hätää. Riippuvuutta on olemassa hyvin monenlaista, niin fyysistä kuin  psyykkistä mutta yhteistä niille kaikille on riippuvuuden taustalla oleva pelko. Riippuvuuksissa teemme valintamme pelosta käsin, emmekä siis kykene itse valitsemaan käytöstämme. Raadolliseksi tilanteen tekee se, että olemme usein varsin tietoisia käyttäytymisemme haitallisuudesta, mutta järjen äänellä on hyvin vaikutusta toimiimme. Se että järki tietää mikä meille olisi parasta, m