Varjo meissä




"Kykymme nähdä jotakin varjon toiminnasta itsessämme terävöittää paradoksaalisesti kykyämme tunnistaa, milloin ympärillämme olevat ihmiset toimivat varjon ohjaamina. Jos emme pysty näkemään huijaria itsessämme tai varasta tai kiusaajaa, kuinka pystyisimme tunnistamaan muiden ihmisten vastaavan käyttäytymisen? Jos meillä ei ole aavistustakaan tällaisen kapasiteetin olomassaolosta itsessämme, on todennäköisestä että joudumme petetyiksi naiiviutemme tähden." 




James Hollis on amerikkalainen psykoanalyytikko, jolla on mielestäni oivallinen ote ihmisen pimeään puoleen, ns. varjoon tai varjominään. Edellä oleva tekstinpätkä on Hollisin kirjasta Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa. Hollis ei päästä lukijaansa helpolla; teksti ei ole helpointa mahdollista luettavaa filosofisen otteensa vuoksi, ja kieli on paikoin myös melko kiemuraista. Jos näiden lukemista haastavien seikkojen ylitse pääsee, Hollis on timanttinen löytö itsetutkiskelun tiellä ja erityisesti oman pimeän puolen löytämisessä ja hyväksymisessä. 


Varjon käsite on psykiatri Carl Jungin luoma ja kuuluu hänen arkkityyppiteoriaansa, joka on yksi hänen kuuluisimpia teorioitaan. Jung määrittelee varjon niin, että se on minän vastakohta sisältäen kuitenkin asioita, joita ihminen ei tunnista itseensä kuuluviksi, vaikka ne todellisuudessa ovat osa hänen persoonaansa.
  
Ihmiset syntyvät hyvinä ja puhtaina ja sisimmiltään ovat kasvaessaankin hyviä. Kasvatuksemme, kulttuurimme ja elämämme tapahtumat synnyttävät kuitenkin meissä varjoja, pimeitä puolia, emmekä enää automaattisesti, lapsen lailla ole niin puhtaita ja viattomia kuin elämämme alkuvuosina. Emme kuitenkaan mielellämme halua nähdä tuota varjoa itsessämme, koska se ei näytä mukavalta eikä kivalta tyypiltä, itse asiassa se on juuri sellainen, jonkalaisia ihmisiä halveksimme! 

Jos emme tunnista varjon paikkoja itsessämme, emme myöskään pysty näkemään varjon toimintaa toisissa ja todellakin,  joudumme hyvin helposti petetyiksi. Jos olemme kuitenkin tulleet oman varjomme kanssa tutuiksi, tiedämme tilanteen vaatiessa ja niin halutessamme pystyvämme melko rumiin sanoihin ja tekoihin. Tällöin ymmärrämme toistenkin olevan kykeneväisiä samaan. Kun ymmärrämme tämän, osaamme pitää puolemme ja puolustautua, pitää rajamme ja olla sokeasti luottamatta jokaiseen meille osoitettuun hyvään tekoon. En tarkoita tällä tietenkään toiseenkaan ääripäähän joutumista, sairaalloista epäluuloisuutta ja –luottamusta, vaan tervettä tietoisuutta ihmisissä asuvista varjoista, tervettä itsesuojeluvaistoa ja  liiallisen naiiviuuden hylkäämistä itsessä.

Miten sitten voisimme oppia tunnistamaan ja ajan myötä myös hyväksymään varjoiset kohtamme? Mikäpä muukaan siihen auttaisi kuin peilimme eli toiset ihmiset. Tarvitsemme toisia ihmisiä, erilaisia ihmissuhteita, joiden kautta voimme "peilata" eli katsella itseämme paljon tarkemmin kuin yksin ollessamme. Kuvittelepa yrittäväsi asetella hiuksiasi jonkinnäköiseen järjestykseen herättyäsi aamulla, levittäväsi ripsiväriä tai arvuuttelevasi istuuko tietty paita juuri ostamiesi farkkujen kanssa yhteen. Et sinä yksinkertaisesti näe hiuksiasi, ripsiäsi tai vaatteitasi kunnolla ilman peiliä. Sama idea on ihmisissä sielun maisemasi peilaajina; näet itsesi huomattavasti selkeämmin toisten avulla kuin yksin. (Erityisen väkevä peili tähän tarkoitukseen on parisuhde, mutta kyllä muunkinlaiset ihmissuhteet ovat oikein hyviä peilejä.)

Käyännössä toisten ihmisten peilausapu on siis sitä, että ne piirteet joista pidät toisissa ihmisissä, ovat sinunkin positiivisia puoliasi. Jos taas joku herättää sinussa ärtymystä tai muita negatiivisia tuntemuksia, hän on omalla olemuksellaan osoittanut sinulle jotain, josta et ehkä ole vielä itsessäsi tietoinen. Tai et ainakaan haluaisi millään myöntää. Se nimittäin tekee kipeää, se myöntäminen. Se saattaa jopa laukaista isojakin kriisejä, joiden seurauksena voi kaatua avioliittoja tai seurustelusuhteita tai voi huomata sanoutuneensa irti vakituisesta työpaikastaan. Pohjimmiltaan tällaiset ihmissuhteet, joiden seurauksena alat näkemään omaa varjoasi, ovat lahjoja ja suuria siunauksia, joskin harvoin ymmärrämme sitä kyseisellä hetkellä. Joudumme katsomaan itseämme uudella ja usein todella kipeällä tavalla, eikä siinä tilanteessa ensimmäisenä tule mieleen kiittää sitä henkilöä, joka on herättänyt vahvoja ärtymyksen tunteita itsessämme. 



Ajan kuluessa saamme kuitenkin onneksi huomata, että olemme tyytyväisiä uuteen ymmärrykseen itsestämme ja erityisesti varjoistamme. Elämämme tulee täyteläisemmäksi ja tunnemme olevamme kokonaisempia ihmisiä - varjokin on päässyt mukaan elämäämme ja kun olemme siitä tietoisia, se ei pääse häiritsemään elämäämme enää. 

Olemme tehneet sen omalla kasvullamme harmittomaksi. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjaesittely vol 2: Jotta voisin rakastaa

Kirjaesittely vol 1: Rakkauden tiellä

Kirjaesittely vol 3: Luova tauko