Riippuvuudesta rakkauteen
Alkoholisti jatkaa juomistaan, vaikka tietää sen lopulta tuhoavan hänet. Himoliikkuja lähtee viikon seitsemännelle lenkilleen, vaikka on varsin tietoinen lepopäivän tarpeellisuudesta. Työnarkomaanin päivä päättyy vasta yhdeltätoista illalla siitäkin huolimatta, että ääni hänen päässään kertoo hänen työntekonsa määrän olevan aivan liiallista. Läheisriippuvainen ei pysty keskittymään mihinkään ennenkuin hänen puolisonsa on tullut kotiin reissustaan, vaikka järjellä pystyykin ajattelemaan, että kaikki on ihan hyvin, eikä hänellä ole mitään hätää.
Riippuvuutta on olemassa hyvin monenlaista, niin fyysistä kuin psyykkistä mutta yhteistä niille kaikille on riippuvuuden taustalla oleva pelko. Riippuvuuksissa teemme valintamme pelosta käsin, emmekä siis kykene itse valitsemaan käytöstämme. Raadolliseksi tilanteen tekee se, että olemme usein varsin tietoisia käyttäytymisemme haitallisuudesta, mutta järjen äänellä on hyvin vaikutusta toimiimme. Se että järki tietää mikä meille olisi parasta, mutta emme silti pysty toimimaan järjen suosittelemalla tavalla, aiheuttaa luonnollisesti häpeän tunnetta: Mikä minussa on oikein vikana, kun en pysty pitämään oman elämäni ohjaksia käsissäni? Inhimilllinen seuraus itsensä ruoskimisesta on oravanpyörä, jossa itsensä syyttely aiheuttaa lisää haitallista riippuvuuskäyttäytymistä ja riippuvuuskäyttäytyminen saa meidät taas vuorostaan häpeämään ja syyttelemään itseämme. Asiaa ei auta niiden läheisten kommentit, jotka eivät kärsi riippuvuudesta samalla tavalla kuin sinä.
Ihmiselle on äärimmäisen luontaista pyrkiä yhteyteen toisten ihmisten kanssa, hakea hyväksyntää ja toivoa voivansa tuntea olonsa turvalliseksi. Kun nämä perustavaa laatua olevat tarpeemme eivät ole varhaisina vuosinamme päässeet täyttymään, haemme niitä aikuisinakin niin kauan kunnes joko menetämme terveytemme, ihmissuhteemme, rahamme - tai kunnes jonkin tapahtuman havahduttamina olemme pakotettuja kohtaamaan pelon itsessämme. Kun joudumme kohtaamaan pelkomme, emme voi, emmekä halua enää palata vanhaan.
Kuitenkin kärsimys ja tuska jota joudumme väistämättä kokemaan pelkojemme äärellä, voivat olla lähes ylitsepääsemättömiä. Kipu voi olla niin kovaa, että saatat oikeasti tuntea elämäsi päättyvän siihen paikkaan. Ja tässä on syy miksi aloitan tämän blogin kirjoittamisen ja hiljalleen myös itsetuntemusohjausten ja - valmennusten pitämisen. Olen vakuuttanut siitä, että kukaan meistä ei pärjää täällä maailmassa yksin - eikä se ole tarkoituskaan. Omakin matkani on kesken, tottakai, emme valmistu tässä elämässämme, ja niin sen pitää ollakin.
Tahto olla vierellä hädän, hylätyksi tulemisen tunteen ja turvattomuuden kokemuksen hetkellä on perusta kirjoittamiselleni ja työlleni. Matkustan blogini mukana riippuvuudesta kohti rakkautta sallien itselleni ja muille kömmähdykset, takapakit ja nyrjähdykset, koska niitä kaikkia tarvitaan kasvussamme kokonaisiksi ihmisiksi.
Riippuvuutta on olemassa hyvin monenlaista, niin fyysistä kuin psyykkistä mutta yhteistä niille kaikille on riippuvuuden taustalla oleva pelko. Riippuvuuksissa teemme valintamme pelosta käsin, emmekä siis kykene itse valitsemaan käytöstämme. Raadolliseksi tilanteen tekee se, että olemme usein varsin tietoisia käyttäytymisemme haitallisuudesta, mutta järjen äänellä on hyvin vaikutusta toimiimme. Se että järki tietää mikä meille olisi parasta, mutta emme silti pysty toimimaan järjen suosittelemalla tavalla, aiheuttaa luonnollisesti häpeän tunnetta: Mikä minussa on oikein vikana, kun en pysty pitämään oman elämäni ohjaksia käsissäni? Inhimilllinen seuraus itsensä ruoskimisesta on oravanpyörä, jossa itsensä syyttely aiheuttaa lisää haitallista riippuvuuskäyttäytymistä ja riippuvuuskäyttäytyminen saa meidät taas vuorostaan häpeämään ja syyttelemään itseämme. Asiaa ei auta niiden läheisten kommentit, jotka eivät kärsi riippuvuudesta samalla tavalla kuin sinä.
Ihmiselle on äärimmäisen luontaista pyrkiä yhteyteen toisten ihmisten kanssa, hakea hyväksyntää ja toivoa voivansa tuntea olonsa turvalliseksi. Kun nämä perustavaa laatua olevat tarpeemme eivät ole varhaisina vuosinamme päässeet täyttymään, haemme niitä aikuisinakin niin kauan kunnes joko menetämme terveytemme, ihmissuhteemme, rahamme - tai kunnes jonkin tapahtuman havahduttamina olemme pakotettuja kohtaamaan pelon itsessämme. Kun joudumme kohtaamaan pelkomme, emme voi, emmekä halua enää palata vanhaan.
Kuitenkin kärsimys ja tuska jota joudumme väistämättä kokemaan pelkojemme äärellä, voivat olla lähes ylitsepääsemättömiä. Kipu voi olla niin kovaa, että saatat oikeasti tuntea elämäsi päättyvän siihen paikkaan. Ja tässä on syy miksi aloitan tämän blogin kirjoittamisen ja hiljalleen myös itsetuntemusohjausten ja - valmennusten pitämisen. Olen vakuuttanut siitä, että kukaan meistä ei pärjää täällä maailmassa yksin - eikä se ole tarkoituskaan. Omakin matkani on kesken, tottakai, emme valmistu tässä elämässämme, ja niin sen pitää ollakin.
Tahto olla vierellä hädän, hylätyksi tulemisen tunteen ja turvattomuuden kokemuksen hetkellä on perusta kirjoittamiselleni ja työlleni. Matkustan blogini mukana riippuvuudesta kohti rakkautta sallien itselleni ja muille kömmähdykset, takapakit ja nyrjähdykset, koska niitä kaikkia tarvitaan kasvussamme kokonaisiksi ihmisiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti